Syksy on sitten kaunista aikaa! / Autumn is so beautiful!

Ajattelin tulla taas kertomaan Hanna-Riikka Artin kuulumisia viimeisen parin kuukauden ajalta.

Ihan ensimmäisenä tulee mieleen elokuun ohjelmistorumba. Aloittelin erästä työtä, kun InDesign taitto-ohjelma ilmoitti, ettei se voi avata työtiedostoa. Kokeilin eri kikkoja saada työ etenemään, mutta ei… Ymmärsin että ohjelmapakettini oli tullut tiensä päähän ja minun oli viimein päivitettävä se uudempaan versioon. Satsaus oli iso, mutta varmasti kannattava. Rakensin samoihin aikoihin itse itselleni uuden työpöydän, joten tavallaan koko työpiste koki silloin muodonmuutoksen.

Työrintamalla on ollut mukavan vilkasta. Se on jotenkin hassua miten joskus saattaa mennä kuukausi että on vain pari toimeksiantoa, ja seuraavana hetkenä työtarjouksia tulee heti monta. Viimeiset pari viikkoa olen työstänyt välillä kolmea työtä yhtäaikaa. Tehtävät ovat olleet hyvin erilaisia, joten mielenkiintoa on ollut helppo pitää yllä. Jos joku homma alkaa tökkimään, voi tehdä hetken jotain muuta. Työpisteeltä on lähtenyt painovalmista tavaraa niin päivitetyn esitteen, käyntikortin kuin pullon etikettien muodossa, ja piirroksia niin blogiin kuin lahjaksikin.

Koska töitä on ollut enemmän ja olen alkanut työstämään uutta lastenkirjaa äitini kanssa, päädyin pitämään syyskuussa some-taukoa. Oli jotenkin pelottava jättää Instagram niin pitkäksi aikaa, koska välillä tuntuu ettei sieltä saisi olla hetkeäkään pois tai kaikki unohtaa sut, mutta nyt oli pakko. En halua jakaa lastenkirjan kuvia kovin paljon, koska siitä tulee myös seuraava joulukalenterini, ja muuta en yksinkertaisesti ole jaksanut/ehtinyt tehdä. Mutta niin Instagram kuin minäkin pärjättiin hetki ilman toisiamme. 😀 Pitäisikin varmaan joskus avautua tästä taiteilijoiden some-paineesta…

Nyt on sitten Inktoberin vuoro. Mietin edelleen osallistunko kyseiseen lokakuun taidehaasteeseen. Viime vuosi oli ns. menestys, joten olisi harmi jättää se välistä. Täytyy katsoa miten kirjankuvitusten lomassa jaksaa!

Illustrator in the Middle of Autumn

Uusittu työpiste / New desk

I thought it’s time to give you an update of Hanna-Riikka Art. Two months has passed since the last post anyway.

Pretty much after my last post I had to do a big investment and purchase the newest version of Adobe programs. I couldn’t open one of the work files on InDesign because it was created in a lot newer version so I ended up doing the upgrade. I had kind of expected that day to come so it wasn’t a big deal. It wasn’t cheap but at least everything works as supposed to now. I also rebuilt my desk so I have a brand new work space now!

My schedule has been quite full. It’s funny how it can change so much: one month I have just two commissions and next month I’m working on several commissions at the same time. Past two weeks have been the busy kind. I’ve worked on flyers, a business card design, bottle labels and some drawings. It’s nice, though, because if i get stuck with one job I can always switch to other one and get the creative juices flowing again!

Because I’ve been busier and started to work on a new children’s book with my mom I put my social media on the hold in September. It was kind of scary to leave Instagram for that long (because it seems that you must post everyday so that you won’t be forgotten) but it went fine in the end. I don’t want to share pictures of the children’s book yet because I will use it for my next Christmas calendar.

Now it’s time for Inktober then! I’m still not sure how active I will or can be… 2017 and 2018 were great experiences so it’d be sad to miss it but I don’t know if I have time and energy… Well, let’s see what happens! 🙂