Kesän kuulumiset

Nyt on jo sen verran syksyä ilmassa, että uskallan kirjoitella Hanna-Riikka Artin kesän kuulumiset jo tässä vaiheessa. Mukaan mahtui aika isojakin juttuja.

Kesäkuu oli näin jälkeenpäin ajateltuna oikea juhlakuukausi. Yritykseni täytti 2 vuotta, kuvittamani Höselö-lastenkirja saapui minulle ihasteltavaksi ja Mahla Forestin makumahlajuomat julkaistiin, joiden ulkoasussa allekirjoittanut on ollut vahvasti mukana. Nyt vähän harmittaa etten juhlinut yritykseni synttäreitä mitenkään, mutta vielähän ehtii! Höselö-kirjaan olen oikein tyytyväinen ja olen kiitollinen Johannalle toimeksiannosta taittaa ja kuvittaa se.

Myös Mahla Forestin toimeksianto on ollut mulle iso juttu. En olisi koskaan uskonut päätyväni tekemään pakkaussuunnittelua. Ohjeistus ja toiveet ulkoasusta olivat selkeät, joten työ sujui jouhevasti ja pulloista tuli tosi hienot. Tuotteisiin voitte tutustua paremmin Mahla Forestin nettisivuilla. Suosittelen myös maistamaan, mikäli törmäätte juomiin kaupoissa. Maut olivat ainakin minulle uusia, mutta maistuvia.

Muutoin työrintamalla oli rauhallista, mikä sopi minulle oikein hyvin. Tein muutaman logon, yhden lahjapiirroksen ja autoin kanssataiteilijaa hänen lastenkirjansa taitossa. Heinäkuun lopulla jatkoin yhteistyötä Mahla Forestin kanssa, joten meistä kuullaan vielä lisää!

Töiden lisäksi kasvatin kukkia ja retkeilin kavereidein ja koirien kanssa. Laitain alas muutamia kuvia. Syksy on vielä avoin. Olen koittanut aloittaa joulukalenterin teon kerrankin ajoissa ja se etenee hiljokseen. Muita projekteja odotellessa! 😀

How was my summer?

I can already feel autumn in the air so I think it’s good time to look back and see how Hanna-Riikka Art’s summer actually went.

June was a month of celebration in a way. Hanna-Riikka Art turned 2-years-old, a children’s book that I illustrated arrived and I saw labels that I made for Mahla Forest for the first time on bottles. I’m a bit sad that I didn’t celebrate my 2nd year anniversary in any way but there’s still time if I want to do that. The children’s book and bottle labels turned out well and I’m very grateful for both commissioners for those projects!

Otherwise it has been calm. I made few logos, one gift artwork and helped a fellow artist to put her children’s book together. I also continued working with Mahla Forest.

Beside work I grew summer flowers and hiked with friends and dogs. I’ll add few photos below. Autumn’s schedule is still open. I’ve started to plan my Christmas calendar early this time so that’s one work in process. Otherwise I’ll wait curiously what next months are going to bring!

Kesää kohti!

Kanarian loman inspiroimana piirrettyä / Inspired by the vacation on Canary Islands

Huhhuijaa, vuosi on jo melkein puolivälissä! Mihin tämä aika on mennyt?

Omalta osaltani alkuvuosi oli hieman hiljaisempi, mutta tahti on ilahduttavasti kiristynyt kesää kohti. Töitä on ollut lahjapiirrosten, hahmosuunnittelun, pakkaussuunnittelun, kirjan kuvitusten ynnä muiden parissa, eli aika laidasta laitaan.

Lomailinkin maaliskuussa. Lähdin veljen perheen kanssa Espanjan auringon alle viikoksi ja se tuli tarpeeseen! En ollut koskaan käynyt etelässä ja se oli aika erilainen kokemus pohjoisen tytölle, mutta kivaa oli! Gran Canarialla oli silloin karnevaaliviikko, joten tunnelmaa ja tapahtumia riitti. Juhlin siinä samalla 30-vuotissynttäreitäni, josta sain lisämerkityksen lomalle.

Tällä hetkellä olen odottavalla kannalla, koska kuvittamani ja taittamani lastenkirjan pitäisi saapua piakkoin kirjailijan hypisteltäväksi. Myös erään etiketti-projektin lopputulos pitäisi nähdä kesäkuussa, joten jännää on!

Vapaa-ajallani sitten kasvatan kesäkukkia. Se on hyvää vastapainoa näyttöpäätetyölle. Purkeissa on kasvamassa samettikukkaa, petuniaa ja tuoksuhernettä ja vanhan mansikkamaan raunioille heittelin sekalaisen seoksen niittykukkien siemeniä. Näistä tulee varmasti jaettua kuvia somessa myöhemmin.

Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä kevät. Nyt mennään sitten kesää kohti ja lämmintähän pitäisi riittää, joten ei muuta kuin nautitaan! 🙂

***

Summer, here we come!

Unbelievable it’s almost mid-year already! Where has this time gone?

For me the beginning of this year was quieter but the situation has luckily gotten better. I’ve worked on gift art, character design, packaging design, book illustrations etc. Jobs have varied a lot really.

On March I had a real vacation in a long time. I took off and flied to Gran Canary with my brother’s family. I had never been in Southern Europe and I thought it could be a shock for a Northern girl but I really enjoyed my time there. It was a carnival week so no wonder! I also celebrated my 30th birthday which gave an extra meaning for the vacation for me.

Now I’m in a waiting mode. I’ve been working on a children’s book for a year and I finally finished it. The author will get the book in her hands soon and I can’t wait to hear how it turned out! Another commission related to bottle labeling should be finished soon and I couldn’t be more excited! I will receive samples later.

On my free time I grow summer flowers. Gardening balances me after hours spent in front of computer. I have several tiny pots where I have marigolds, petunias and scented peas growing. I also threw a mix of field flower seeds into my old strawberry field. I’ll share pics later on social media!

I hope you’ve had a nice start for the year. Now it’s time for summer and sun so let’s enjoy our time to the fullest! 🙂

Kuvittajan vuosi 2018

Olen jo pitkään miettinyt, että kirjoittaisin tunnelmia kuluneelta vuodelta. Minulla tuli kuitenkin vuosi yrittäjyyttä täyteen ja selvisin loppuvuodestakin. Kun ryhdyin yrittäjäksi, olin hieman kyyninen rupeaman tulevaisuuden suhteen, mutta nyt näyttäisi siltä että jatkan kohti yrityksen 2-vuotissynttäreitä.

Vuosi on ollut kuin vuoristorata. Ei ehkä se hurjin laite, mutta nousuja ja laskuja riitti. Parhaimmat hetket oli niitä, kun pääsi tekemään erilaisia toimeksiantoja ja asiakkaat oli osa enemmän kuin tyytyväisiä. Viime uudenvuoden aikaan tein lyhyen luettelon töistä joita olisi mukava tehdä vuonna 2018. Listalla oli muun muassa julisteita, esite ja kuvituskuvia. Sain tehdä piirrettyjä henkilökuvia, mainosmateriaaleja liikuntakampanjoihin ja sähköiseen markkinointiin, peligrafiikoita, kuvituskuvia julisteisiin ja joulukorttiin, logoja, lahjapiirroksia ym. En voi olla muuta kuin tyytyväinen!

Vuoristoradan laskut oli sitten niitä aloittavan yrittäjän haasteita. Uusia kuvioita opetellessa tulee myös tehtyä virheitä. Mutta sitähän se on. Tekemällä ja virheistä oppii parhaiten. Suurimmaksi osaksi vuosi oli kuitenkin hyvä.

Töiden lisäksi vuoteen mahtui myös koiranpentu, neljä taidehaastetta ja joulukalenteri. Koiranpentuarki on samaa kuin vauva-arki (olettaisin), eli väsyttävää. Mutta nyt meillä on 9-kuukautinen ihana nuori koiran alku, josta voi tullakin ihan kelpo kansalainen. 😀 Piirroshaasteista ja joulukalenterista tulee yhteensä 60+ piirrosta, ja sitten kun siihen ynnää vielä muut taiteilut, niin kiirettä on pitänyt!

Vuodelle 2019 toivon töitä ja mielenrauhaa. Ylimääräinen stressaaminen kun ei auta yhtään. Muistan myös pitää itsestäni parempaa huolta, jotta käsivarren kivut jäisivät historiaan.

Nyt siirryn pienelle joululomalle ja palailen vasta ensi vuoden puolella työpöydän ääreen. Rauhaisaa joulua sinulle ja onnea vuodelle 2019! Kiitos tästä vuodesta!

Illustrator’s 2018

I’ve wanted to write about this year for quite a while and now I’m finally doing it! In the beginning of this year I wasn’t sure how everything would go. I was quite worried even. But here I am with 1,5-years-old business and curioucity for the future.

Overall 2018 was a roller coaster. Not the most terrible one but there were ups and downs for sure. The best moments were whenever a new commission came in. Last New Year I made a list of jobs which I’d like to accomplish in 2018 and for my pleasant surprise I got to do almost all of them! I got to do character designs, marketing materials for sport campaigns and email marketing, game graphics, illustrations, logos, gift drawings etc. That makes me really happy!

Worse were the moments when a new business owner wasn’t 100% sure how everything should be handled. But I survived and I learnt my lessons! Practice is the best way to learn and you can’t possibly prepare yourself for everything. Mostly the year was good anyway.

Beside work my year included a puppy, four art challenges and a Christmas calendar. Life with a puppy is pretty much the same as with a baby, I guess..? It’s been tiring but now we have a very lovely and loving 9-mos-old youngster dog. 😀 Art challenges and the Christmas calendar make 60+ drawings in total and since I’ve drawn other stuff for fun too I’ve been quite busy.

For 2019 I hope more work and peace of mind. Stressing doesn’t help anything anyway. I will also take better care of myself! I don’t want the pain in my arm renew anytime soon.

Now I will have a little break from work. Happy holidays to you and all the best for 2019! Thank you for this year!