In English below!

Luonnoksia ja viivapiirrokset / Doodles and line-art

Olen piirtänyt tähän mennessä blogipostauksiini ihmisiä ja eläimiä. Tällä kertaa palaan hieman luomiini ihmishahmoihin, sillä piirsin heille soveltuvia tavaroita. Hahmoista löytyy amatööri puutarhuri, lukutoukka, eläinrakas, taiteilija ja fanityttö, joten piirsin puutarhatyökaluja, kirjan, koirantarvikkeita, taiteilijan välineitä ja valotikun.

Fantasiakirja / A fiction book

Työskentely lähti liikkeelle päätöksestä mitä tarvikkeita kullekin hahmolle piirrän. Idean saatuani luonnostelin asetelman luonnoslehtiööni. Joistain piirroksista tuli sen verran pieniä, että skannasin ne Photoshopiin ja suurensin niitä. Tulostin uudet luonnokset ja jäljensin ne sitten marker-paperille valopöydän avulla.

Puutarhurin työkalut / Gardener’s tools

Pyrin tekemään kuvista sarjan, joten käytin niissä mahdollisimman pitkälle samoja värejä. Pidin myös mielessä millaisille henkilöille tavarat tulevat, esimerkiksi kastelukannun värit noudattavat samaa värimaailmaa kuin Venla Viherpeukalonkin. Ainoan poikkeuksen tein taiteilijan välineiden kohdalla. Hahmo on muusikko, mutta piirsinkin pensseleitä. Tässä kohtaa en voi kuin todeta: taiteilijan vapaus!

Taiteilijan välineitä / Artist’s tools

Näistä tuli joistain niin hienoja, että saatan lisätä ne Redbubble-kauppaani. Noista pensseleistä tai kirjasta voisi tulla hienoja tarroja.

Valotikku / A lightstick

Ensi viikko on sitten minun kesälomaviikkoni. Blogikin pitää silloin lomaa.

Koiran tarvikkeita / A dog’s items

Loman jälkeen alan työstämään piirroksissani erilaisia ympäristöjä. Odotan sitä kovasti, koska listalla on paljon erilaisia kohteita, joissa saa käyttää mielikuvitusta ja piirtää paljon yksityiskohtia!


Colorful Items

This summer I have drawn humans and animals. Now it was time to draw items.

I kind of went back to the character drawings I did before and based those items on them. I designed an amateur gardener, a bookworm, an animal-lover, an artist and a fangirl so I drew gardening tools, a book, dog’s things, artist’s supplies and a light-stick.

Even though all those items are very different I wanted to make a set out of them so I used similar colors in each illustration. Yet I kept in mind the character whose things those are. For example the gardening tools have similar color scheme than their owner Grace Greenthumb has. The only exception are those artist’s tools. The original character is a musician but I actually drew painting supplies. I call this “artist’s freedom”, hahah! 😀

The work process was very similar to previous sessions: sketching, tracing, coloring and scanning. Since some of those illustrations turned out so well I might upload them into my Redbubble shop later.

Next week I’m having a small summer vacation so there will not be blog either. After I’ve relaxed a bit I will draw different environments. I look forward to that because I have planned drawing very different and detailed scenes and those excite me. See you then!