Kpop-taidehaaste vko 1: Mistä kaikki lähti liikkeelle?

Alla on kuvasaldo taidehaasteeni ensimmäiseltä viikolta. Mutta ensin syihin, miksi lähdin tätä haastetta toteuttamaan!

Kesä oli vaikea taiteilujen osalta. Heinä-elokuussa en piirtänyt moneen viikkoon mitään, mikä kauhistutti normaalisti ahkeraa taiteilijaa minussa. Lopulta ymmärsin, että minuun oli iskenyt artblock.

Artblock on kuin tulppa inspiraation tiellä. Ideat ei virtaa, ja vaikka saisikin jotain aikaiseksi itsekriittisyys torppaa kaikki yritelmät alas. Edellinen artblockini kesti noin vuoden ja olin ihan varma että niin käy nytkin. Ei mikään ihanne tilanne yrittäjälle, jonka pitäisi päivittää somea ja olla aktiivisesti monessa mukana! Olin tosin nyt kokemusta viisaampi ja annoin vain olla. Tarvitsin selvästi lomaa. Heinäkuun toimistotyöt muualla antoivat hengähdystauon omiin projekteihin ja sen jälkeen pidin vielä viikon omaa lomaa. Se teki hyvää, vaikkei vielä inspiraatiohanoja avannutkaan.

Aikani tuskailtuani sain idean. Mitä jos toteuttaisin piirrossarjan joka minun piti tehdä jo viime jouluna ystävilleni joulukalenteriksi ja -lahjaksi? Tänäkin vuonna tekisi tiukkaa ehtiä tehdä se, joten mitä jos tekisinkin sen jo nyt? Kyseessä oli 24 eteläkorealaista laulajaa ja näyttelijää sisältävä lista, suurin osa ystävieni suosikkiartisteja. Nyt innosti jo vähän! Kaivoin siis piirrustuskynäni esille ja aloin luonnostelemaan ensimmäistä laulajaa paperille.

Mutta miksi valita yksi haastavimmista taiteenlajeista artblockia korjaamaan?? Hyvä kysymys, varsinkin kun potrettipiirtäminen ei ole minulle se helpoin tehtävä muutenkaan. 😀 Ehkäpä kaipasin uusia haasteita. Lisäksi ajattelin, että jos tämä tekeminen ei tästä lähdekään enää lentoon, niin olenpahan saanut piirtää ihailemani artistit edes kerran! Aiemmin ajattelin, ettei minun kannata lähteä heitä piirtämään, kun moni muu on niin paljon parempi siinä, mutta nyt sain taottua itselleni järkeä päähän että jokaisen on aloitettava jostain.

Tämä haaste on siis eräänlaista taideterapiaa minulle. Lisäksi saan hyvän mielen, kun olen piirtänyt omien lemppareideni lisäksi ystävieni suosikkiartisteja. Taidehaaste oli kovasti odotettu jo viime vuonna, joten toivon sen tuovan iloa tähän syksyyn.

Ensi viikolla koitan sitten avata haasteen kulkua itseään paremmin. Loppujen lopuksi kerron myös mitä olen oppinut tästä kaikesta ja toivon mukaan se auttaa muitakin potrettipiirtämisen tiellä. 🙂

PS. Mikäli haluat seurata kuvien julkaisua, seuraa Hanna-Riikka Artia Instagramissa ja/tai Facebookissa.

 

***

Week 1 of Kpop Art Challenge

All pictures from the first week of September art challenge are listed below. First I want to open up a bit about the reasons why I’m doing this series.

Summer was difficult for me art-wise. I didn’t draw for weeks which made the busy artist in me worried. Pretty soon I realized that I had artblock.

Artblock is like a barrier between you and inspiration. Ideas won’t flow and even if you manage to draw something the self-critic will shoot it down. My previous bad artblock lasted about a year so I was freaking out. If it happened now I won’t be able to keep up with my social media! Thanks to that previous experience I knew what to do though – I let it go. I didn’t even try to create. In July I worked elsewhere so I didn’t have to think about my own stuff. Then I gave myself a week off. I really needed that vacation! Even though I couldn’t find my inspiration I was feeling so much better.

After that I tried again to figure out how to get rid of that artblock. Then it hit me. What if I drew those 24 South Korean male celebrities which I was meant to draw last Christmas for my Kpop-loving friends as presents?? I felt the inspiration pulling my sleeve so I took my graphite pencils and started doodling!

Is it wise to choose portrait drawing as a medicine for artblock? Probably not. Especially when I’m not that confident with my skills. 😀 But I needed some challenge. I also thought that if my art career was done at least I had drawn those boys once! I never dared to do it before since there’re so many artists who do it better than me but somehow I got it trough my thick skull that everyone has to start somewhere.

So this September art challenge is like therapy for me. I also get to make my friends happy. At least I try, haha! These drawings were expected last year and I hope it’s still the same.

Next week I will write a new blog post and go more into the creative process itself. In the end I will also share what I’ve learnt. Hopefully it will help you with portrait drawing! 🙂

PS. If you wish to see this art challenge in real time follow me on Instagram and/or Facebook.

 

Yoon Jeonghan (Seventeen)
Gong Yoo
G-Dragon (Big Bang)
Jimin (BTS)
Wonwoo (Seventeen)
RM (BTS)

 

Viherpeukalo-taiteilija

Samettikukkakeiju / Marigold fairy, 2016 mixed media

Innostuin puutarhanhoidosta nelisen vuotta sitten. Ajatus kukkien ja vihannesten kasvattamisesta oli pyörinyt mielessä jo aiemminkin, mutta 2014 keväällä homma konkretisoitui. Se meni tosi hyvin! Näin muutama vuosi myöhemmin ja useita taimia tappaneena luulisin sen olleen aloittelijan tuuria, haha!

Siitä huolimatta että seuraava vuosi oli haastavampi kasvattamisen suhteen, jatkoin harrastusta. Jätin tosin vihannekset pois kuvioista ja keskityin kukkiin. Siinä on jotain samaa kuin sormien sotkeutumisessa maaliin kun työntää sormet multaan. Siinä on jotenkin niin hetkessä kiinni ja se on ihanaa. Sitten se odotus, että milloin ja minkä siemen itää ensimmäisenä!?

Tänä vuonna ensimmäisenä itivät auringonkukat. Sitten nostivat päätään samettikukat ja viimeisenä tuoksuherneet. Krassit ja tarhakehäkukat kylvän sitten myöhemmin. Auringonkukan taimet venyivät hieman liikaa kasvivalosta huolimatta, mutta uusi satsi on jo tulossa, että jospa sitä saisi vielä terveitä ja kauniita mini-aurinkoja pihalle kesäksi. Tuoksuherneet ja samettikukat näyttää kuitenkin hyvältä. Eikä se mitään vaikken paras tässä olisikaan. Kunhan puuhastelen. 😀

Tämä on vähän tällainen Tutustutaan taiteilijaan -tyyppinen postaus. Mulle taiteilijana luonto on lähellä sydäntä ja opin tosi mielelläni uutta, ja se näkyy mulla myös taiteessa. Hyvänä esimerkkinä ovat nämä jutun kuvitukset, jotka on vuonna 2016 piirtämiäni Kukkia & keijukaisia -sarjan kuvia. Piirrokset saivat inspiraationsa hyvin pitkälti puutarha-harrastukeni pohjalta.

 

Krassikeijut / Cress fairies, 2016 mixed media

***

The green-thumb artist

Petuniakeijut / Petunia fairies, 2016 mixed media

In 2014 I started a new hobby, gardening. I had been thinking about it for awhile already so it felt like it was time to do something. My first summer flowers and self-grown vegetables were a success! Now that I think about it, it must have been beginner’s luck, haha!

See, next year wasn’t that easy! But I didn’t give up. I just stopped growing veggies and concentrated on flowers. Gardening is wonderful! It’s therapeutic to stick your hands into the soil and watch sprouts growing. It keeps you in present time. I don’t mind if I’m not the best gardener on the planet. It’s just for my own entertainment. 😀

This year I sowed three kinds of seeds: sunflower, marigold and sweet pea. Cress and another cultivar of marigold are waiting for their turn. Sunflowers have grown a bit too long in my opinion at this point, but marigolds and sweet pea are doing great! I sowed few new sunflower seeds into the soil last week. I want to make sure that we have tiny suns in our yard this year too!

This was kind of “Getting to know the Artist” post. I think that my love for nature shows in my art anyway. I also like to learn new things. These both traits can be seen in my Flowers & fairies -series from 2016 which I used to illustrate this post. They all were inspired by my gardening hobby.

 

Auringonkukkakeijut / Sunflower fairies, 2016 mixed media