Huevember 2018

Marraskuun aikatauluni täyttyi työprojekteista ja Huevemberista, eli suomalaisittain sävy-marraskuusta, jonka aikana päätin jatkaa muotokuvapiirtämisharjoituksia. Huevember on alun perin 30-päivän piirrustushaaste, mutta edellisistä kuukausista viisastuneena ja aikataulu syistä tein vain 9 päivää. Niistä 8 onnistui.

Hahmot piirrustushaasteeseen arvoin somessa saamieni ehdotusten joukosta. Syyskuun innoittamana lista oli aika kpop-painotteinen, mutta valikoituipa mukaan onneksi pari länkkäriäkin, kuten Johnny Depp ja Benedict Cumberbatch.

Pienen lisähaasteen piirtämiseen toi päiville määrätyt värit – varsinkin kun halusin piirtää henkilöt musta-valkoisina grafiittikynillä. Värillisen aiheen keksiminen tuotti välillä päänvaivaa, mutta jokaiseen semmoisen keksin kuitenkin. Värit lisäsin kuviin pastelliliiduilla ja/tai puuväreillä.

Huevember on hieno taidehaaste, mutta kahden muun taidehaasteen perään se oli hieman liikaa. En ehtinyt palautua töistä ja piirtämisestä riittävästi, joten piirtämisestä meni nautinto mitä pidemmälle kuu eteni. Jääräpäisesti vein haasteen loppuun kuitenkin. Positiivisin käänne oli, kun ensimmäisenä piirtämäni Chaelin Lee, eli tutummin CL, jakoi piirrokseni omalla Twitter-tilillään. Se aiheutti minussa positiivisen järkytysreaktion. 😀

Kaikki marraskuun aikana tekemäni kuvat löytyvät tekstin perästä.

Nyt on sitten joulukalenterin vuoro! Sen ajatus muuttui lennossa alkuperäistä suunnitelmaa yksinkertaisemmaksi, mutta luvassa on siitä huolimatta jotain yksityiskohtaista ja herttaista. Tulkaahan avaamaan luukkuja Hanna-Riikka Artin Facebookiin, Instagramiin tai Twitteriin!

***

Huevember 2018

My November schedule filled with work and Huevember art challenge. Huevember is a combination of words hue and November and it is a 30-days-challenge where each day has its own color. Because of tight schedule I chose to do only 9 drawings. I managed to draw 8.

I used this art challenge to continue portrait drawing practice. People for the portraits I raffled from suggestions which I got via social media. September inspired people to suggest more Kpop-idols but I got some Western celebs there too, like Johnny Depp and Benedict Cumberbatch.

Since I wanted to draw people in black&white with graphite pencils I had to figure out how to add the color in those drawings. Fortunately I got some ideas for colorful items and then colored them in with colored pencils and/or dry pastels.

Huevember is a great art challenge but after two other challenges it felt a bit too much. I got tired and couldn’t really enjoy drawing anymore. Stubbornly I finished my artworks, though. I got some boost from CL who shared my drawing of her on her Twitter account. I’m still in a shock! 😀

Below are all November portraits.

Now it’s time for a Christmas calendar! The idea of the calendar is simple but it’ll be sweet and full of details. Follow me on social media and see what I’ve prepared this time! Here’re links: Facebook, Instagram tai Twitter.

CL
Song Joongki & Song Hyekyo
Song Kyungil
Hyuna
Johnny Depp = Gellert Grindelwald
Hyolyn
Jonghyun
Benedict Cumberbatch = Dr. Strange

 

Kpop-taidehaaste vko 4: Mitä me tästä opimme?

Tähän tämä syyskuun taidehaaste sitten päättyy. Huhhuh, olihan kuukausi! Nyt on sitten hyvä aika jakaa ne muutamat huomiot ja vinkit, jotka itse koin tärkeiksi prosessin aikana. Korostan että en opeta miten piirretään kasvot, vaan lähinnä miten työn saa alulle. 🙂


Aloita!

Tärkeintä on rohjeta aloittaa. Jokainen aloittaa jostain, eikä kehitystä tapahdu jos ei edes yritä.

Jatka.

Jatka piirtämistä, vaikkei henkilö heti näyttäisikään täysin siltä kuin pitäisi. Matka luonnoksesta valmiiksi piirrokseksi on pitkä ja siinä välillä voi tapahtua mitä vain. Kasvot muodostuu pikkuhiljaa varjostamalla, joten on vain luonnollista etteivät ne alussa näytä juuri miltään.

Lue /katso tutoriaaleja.

Netti on niitä pullollaan ja moni niistä on tosi hyviä. Tässä pari videota, jotka minusta olivat hyödyllisiä: https://youtu.be/y-hFyom8P1U ja https://youtu.be/J06Mh4ir6tA

Käytä välineitä, jotka sinulta jo löytyy.

Yksinkertaisimmillaan tarvitset vain paperia, lyijykynän, pyyhekumin ja teroittimen. Myöhemmin voit panostaa hankkimalla parempaa paperia ja piirrustuskyniä eri lyijyn kovuuksilla. Värien blendaamiseen voi käyttää sormia, talouspaperia ja vanupuikkoja. Tosin, jos käytät blendaamiseen sormia, niin älä käytä enää talouspaperia. Se tuo kaikki paperille painetut sormenjäljet esille. 😀 Terätön puuväri ja mustunut pyyhekumi ovat myös hyviä välineitä blendaamiseen ja tekstuurien luomiseen.

Valitse hyvä referenssikuva.

Valitse tarpeeksi isoja ja selkeitä valokuvia, jotta yksityiskohdatkin näkyvät. Itse koitin valita kuvat niin, että idolin kasvot ja eritoten ne hänelle ominaisimmat piirteet erottuivat selvästi. Selfieitä käytin todella todella harkitusti, koska niissä on vääristymisen ongelma (=kuvakulma tekee sen).

Älä pakota.

On turhauttavaa heittää töitä roskiin, mutta jos jälki ei miellytä pitkänkään työstämisen jälkeen, niin ei ole mitään järkeä jatkaa. Sitä paitsi seuraavalla kerralla sama piirros on jo helpompi piirtää, kun tietää mitä pitäisi tehdä.


Siinäpä ne tärkeimmät. Tämän viikon piirrokset löytyvät alta.

Tässä vaiheessa kiitän ja kumarran syvään! On ollut ilo piirtää ja jakaa nämä kuvat. Kiitos kommenteista, tykkäyksistä ja jaoista. 🙂

 

***

Week 4 of Kpop Art Challenge: What did I learn?

This is where my September Art Challenge ends. Pheeew, what a month! Let me share what I’ve learnt about the process of portrait drawing. Just for your information I’m not going to teach you how to draw a face, rather tell how to get started.


Start!

Just be brave and start drawing! Everyone begins as an amateur and improvement can’t happen without practice.

Keep on going.

Don’t ditch your work even if it doesn’t immediately look how it should. There’s a long way between a doodle and the finished piece. The face forms in time when you add shadows in their places. There’s a chance that it turns out well after all!

Watch/read tutorials.

Internet is full of them. I watched some tutorials on YouTube about drawing faces and these were the most useful ones for me: https://youtu.be/y-hFyom8P1U and https://youtu.be/J06Mh4ir6tA

Use art supplies that you already have.

All you need are paper, pencil, eraser and sharpener. Later you can invest in better paper and drawing pencils with different hardness. For blending you can use your fingers, tissue paper and Q-tips. Just know that if you use your fingers for smudging first don’t use tissue paper later! It just reveals your finger prints on the paper. 😀 I also found a nibless color pencil and dirty eraser helpful when blending and creating textures.

Choose your reference pictures well.

Try finding as big and clear images as you can so that you don’t have to guess with smaller details. I preferred photos which showed the idol’s face and significant features properly and avoided using selfies because they distort proportions. I strayed from that principal once I was more comfortable with drawing portraits.

Be ready to let go.

Sometimes it happens that even after hours the artwork doesn’t look like you imagined. It’s frustrating start drawing same thing all over again but it’s worth it if you’re not happy with the result. Next time it’s easier to draw anyway!

 


I think these are the most important points. This week’s drawings are below.

I thank you for following my challenge! I was happy to draw and share these pictures but people’s comments, likes and shares have made this journey even more pleasant. 🙂

 

Jang Geunsuk
Kim Soohyun
Lee Dongwook
Kai (EXO)
Lee Minho
Kim Jaejoong (JYJ)

 

 

Kpop-taidehaaste vko 3: Positiivinen lopputulema

Kylläpä tämä viikko vierähti nopeasti! Kirjoittaminen jäi viime tinkaan mielenkiintoisen kuvitustyön takia. Mutta asiaan! Tunnelmat Kpop-taidehaasteen lopulla?

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut hirveän hyvä piirroshaaste. Se teki tehtävänsä artblockin torjunnassa ja opin uuden taidon. Tajusin että ihan turhaan olen vältellyt potrettipiirtämistä. En ole niin huono näköispiirroksissa kuin olen antanut itseni ymmärtää.

Positiivisinta on juurikin kehitys, jota huomaan tapahtuvan koko ajan. Työskentely oli alkuun haparoivaa ja piirrosten alussa jopa pelotti, mutta jossain vaiheessa siitä on tullut kivaa. Tämän viikon setti oli ehkä se käänteentekevin. Katsoin pari tutoriaalia potrettipiirtämisestä, joka innosti panostamaan varjostamiseen. Kynän puristaminen hellitti ja aloin “hipsuttaa”, kuten meillä ammattikorkean kuvistunneilla sanottiin. Kiinnitin enemmän huomiota valojen ja varjojen arvoihin. Olenpa tehnyt pari sellaistakin työtä, joissa jo luotin käden ja silmän yhteistyöhön sen verran, että piirsin kuvia jäljentämättä viivaakaan. Siitä tuli hieno tunne! Paljon jää vielä kehittämisen varaakin, mutta otan sen niin, että eipähän tule hetikohta tylsää!

Minulla on vielä kolme kuvaa tekemättä, että ihan kokonaan en ole haastetta suorittanut, mutta eiköhän ne tässä viikonlopun aikana synny. Ensin pitää tosin katsella MasterChef Australian jaksot, hehheh!

Kunhan olen saanut Inktoberin lokakuussa alta pois, minua houkuttaisi jatkaa tällä potrettipiirtämisen tiellä. Marraskuussa se voisi olla jopa mahdollista Huevemberin (“sävy marraskuu”) merkeissä. Sitten voisi olla kiva piirtää ketä tahansa. Onko ehdotuksia?? Minulla on joitain ideoita, mutta olisi mukava kuulla mitä te haluatte nähdä. 🙂

Ensi viikolla kuitenkin vielä Kpoppareita! Alla skannatut kuvat tämän viikon satsista.

 

***

Week 3 of Kpop Art Challenge: Positive Ending

This week went by so fast that I had difficulties to write this in time. I got an interesting illustration commission which has kept me busy. Anyway, I’m here to tell about my thoughts of this Kpop art challenge so let’s do that!

In general this art challenge has been a success. I tackled the art block and learnt new things. I also realized that I’ve been avoiding portrait drawing in vain. I’m not as bad as I let myself believe.

I became really happy when I realized my own improvement during these weeks. First I was unsure and very self-aware but then slowly I started to get more comfortable. When I was drawing the pictures I’m sharing today I was in a point where I even enjoyed drawing portraits. That was thanks to some tutorials I found online and the fact that my eye-hand coordination started to work better. In the end I could draw look-alike people without tracing a line! I know I’m nowhere near being great at portrait drawing but for that means I won’t get bored anytime soon.

I have three more drawings to make so I haven’t really completed the task yet but I’m sure I’ll finish everything this weekend. First I must see this week’s episodes of MasterChef Australia, though. (I’m a huge fan of that show, heh!)

Once I’ve finished Inktober next month I’m considering continuing drawing portraits. This time I could draw any character… Suggestions?? I have few in mind myself but I’d love to hear what you’d like to see, too. 🙂

Next week this September Art Challenge will come to its end. Before that let’s enjoy these scanned images from this week:

 

Jung Daehyun (B.A.P)

Jay Park
B.I. (iKON)
Jung Yonghwa (C.N. Blue)
Lee Taemin (SHINee)
Hoshi (Seventeen)