In English below!

Ja näin syntyi toinen maisemapiirros blogisarjaani täydentämään! Kuvassa Lissu Lukutoukka nauttii kirjastaan rennosti laiturilla. Samalla ympärillä oleva järviluonto tarjoaa omia elämyksiään.

Kesän alussa kirjoittamassani työlistassa luki tämän kohdalla “elämää järvimaisemassa” ja silloin mieleeni piirtämä kuva oli tyystin erilainen kuin tänään jakamani piirros. Siinä olisin keskittynyt pelkkään luontoon ja hahmotellut mitä eläimiä ja kasveja järvellä voi nähdä. Mutta kerran lähdin näistä piirroksistani sarjaa tekemään, niin kuvaan piirtyikin Lissu mökkimaisemassa.

Lissu ottaa iisisti / Briana taking it easy

Asioita joita olisin voinut tehdä toisin tämän kanssa:
– Olisin voinut suunnitella ympäristön vihreän värityksen eri tavalla perspektiivin rakentamiseksi.
– Olisin voinut harjoitella veden värittämistä tusseilla etukäteen.

Hyvää sen sijaan on:
+ Perspektiiviä voi rakentaa myös ääriviivojen paksuutta vaihtelemalla.
+ Kun värittää pikkuhiljaa kerroksittain, voi ongelmia yrittää paikkailla myöhemmin, kuten tässäkin onnistuin hieman tekemään.

Tein tästäkin värityskuvan, joten nappaahan se alta mukaan! Klikkaa kuva auki, paina hiiren oikeaa näppäintä ja valitse ‘Tallenna kuva nimellä’, niin pystyt tulostamaan sen koneeltasi. Hauskoja värityshetkiä!

Kuva on vain HENKILÖKOHTAISEEN käyttöön. /
This coloring page is for PERSONAL USE ONLY.

On the Deck + Coloring page

There is my 2nd landscape drawing for my blog series! In the picture Briana Bookworm is enjoying her book on a deck in a beautiful lake environment.

My drawing to-do list which I wrote in the beginning of summer said nothing about Briana or the cottage. It was all about “life by the lake” and the image in my head just introduced different kind of plants and animals. But since I started making series out of these characters the image evolved.

I had some issues with this illustration which I could have easily avoided by:
– Planning the green coloring better. It would have helped to create the perspective.
– Practicing how to color water with Copics.

How I could manage those issues a bit:
+ By altering the thickness of the line-art to create perspective.
+ By coloring moderately layer by layer. This way I could save the lake from total coloring disaster.

I made a coloring page of this drawing as well so be welcome and save and print it for yourself. Just click the black&white image above and right-click on the opening image and choose ‘Save the image’. Happy coloring!